tiistai 7. heinäkuuta 2020

Viimeinen leiripäivä tiistai 7.7.


Viimeinen leiripäivä alkoi aika unisin tunnelmin. Tuntui, että kukaan ei ollut oikeen valmis nousemaan ylös ja kohtaamaan viimeisiä hetkiä. Itse heräsin automaattisesti kello 8.00 ja yleensä puolet porukasta on sillon hereillä, mutta ei tänään.

Aamupalan jälkeen oli vielä yksi työskentely, jossa Samuel ja me isoset puhuttiin aiheesta, "Mitä riparin jälkeen?". Me isoset kerroimme omista kokemuksista isosena ja jaoimme vähän sitä millaista se on ja on ollut.

Työskentelyn jälkeen pakattiin tavaramme ja järjesteltiin paikat.
Sitten tuli lounas. Lounaalla syötiin kinkkukiusausta ja juteltiin elämästä.
Lounaan jälkeen siirryimme kaikki kirkkosaliin, jossa vedimme yhden kierroksen tyynyrallia, jonka jälkeen oli Jumalanpalvelus. Jumalanpalveluksesta siirryimme ulos lipunlaskuun.

Lipunlaskun jälkeen sisaruspiirin kautta lähdimme kotia ja päätimme leirin.
Kiitos kaikille leirillä mukana olleille. Me tehtiin siitä unohtumaton! Ja tästä se kaikki vasta alkaa!


Leirin päätteeksi laskettiin lippu kaatosateessa.


Tunnelma katossa, vaikka osin haikea lähdön hetkellä.

Aulan pelipöydät tulivat tutuiksi sateisen leirin aikana.


Terveisin Venla-isonen.

Kuudes ja viimeinen kokonainen leiripäivä- Maanantai 6.7

Kuudes päivä leirillä sujui mainiosti. Leiriläisillä oli riparin loppukoe.
Leirillä tänäänkin pidettiin hauskaa lauleskeltiin ja opiskeltiin. Oppitunneilla oli aiheena lunastus.
Ulkona pelasimme huikean hauskaa peliä nimeltä taktiikka. Illalla leiriläiset ja isoset pääsivät pelaamaan ensinmäistä kertaa lentopalloa "uudella" lentis kentällä.


Päivällisellä meille oli herkullisen näköisiä ja makuisia hamppareita.
Iltaohjelman aiheena oli gospel cafe jossa visailtiin, kuunneltiin gospel musiikkia ja pidettiin  hauskaa yhdessä.
Ilta huipentui tuttuun tapaan iltakirkkoon
 
Elias-isonen

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Viides leiripäivä - sunnuntai 5.7.

Viides päivä leirillä sujui hyvin. Leirillä on tänäänkin opiskeltu ahkerasti, laulettu, leikitty, syöty ja rentouduttu. Oppituntien aiheena oli Jeesus. Ulkona kävimme leikkimässä lipunryöstöä.


Illalla menimme ulos nuotiolle paistamaan makkaraa ja lättyjä, sekä laulamaan. Tämäkin päivä huipentui iltakirkkoon.





Peetu-isonen

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Neljäs leiripäivä - 4.7.

Neljäs leiripäivä alkaa lähentyä loppuaan ja tunnelma on huipussaan, isoset ja riparilaset menevät yhtenä joukkona ja isosia on välillä vaikea löytää ihmisjoukosta.

Tänään riparilaiset ovat opiskelleet ryhmissä rastitehtävien muodossa. Aamupäivän rasteilla riparilaiset ratkoivat isosille annettuja kymmeneen käskyyn liittyviä ongelmia.

Päivä on ollut sateinen josta johtuen olemme olleet pääasiallisesti sisätiloissa, pois lukien pientä sateetonta hetkeä jolloin kävimme pelaamassa korpi futista.

Iltapäivällä viiden maissa alkoi koko loppu illan kestänyt rankkasade joka muistutti enemmänkin trooppista myrskyä. Samoihin aikoihin alkoivat leirin poika isoset pelaamaan riparilaisten kanssa biljardi turnausta. Rankka sateesta johtuen emme laskeneet lippua koko porukalla vaan työntekijämme Samuel kävi laskemassa sen.

-Aake-isonen

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Kolmas leiripäivä - 3.7.2020

Kolmas leiripäivä alkaa olla paketissa, ja jälleen kerran olemme saaneet viettää laatuaikaa porukalla laulaen, oppien uutta, rauhoittuen ja tietenkin nauttiessa Kultalan ihanista ruuista. On ollut hienoa nähdä, miten ryhmä entuudestaan toisilleen tuntemattomia ihmisiä on alkanut hitsautua hitaasti mutta varmasti yhteen - yhdeksi kokonaiseksi porukaksi.

Uintireissulla oli käynyt joku muukin.

Leiriläiset tekivät yhdessä päivän työskentelyistä omat näkemyksensä luomakunnasta.







Isoset kävivät tulevan isostuntinsa läpi keskenään, jotta sävelet ovat selvät tositilanteessa.


Erilaiset korttipelit ovat suuressa suosiossa vapaa-aikana.
Leiriläiset työn touhussa!

- Iita-isonen

torstai 2. heinäkuuta 2020

Toinen leiripäivä - 2.7.2020

Tänään aamulla heräsimme hieman väsyneinä Kultalassa. Väsymyksestä huolimatta oli ihan hyvät fiilikset. Söimme hyvän aamupalan, kävimme lipun nostossa, jonka jälkeen rippileiriläisillä alkoi ensimmäiset työskentelyt, joiden aiheena tänään oli synti ja syntiinlankeemus. Riparilaisten työskennellessä isoset suunnittelivat iltaohjelmaa.

Työskentelyjen jälkeen söimme erittäin hyvää ruokaa. Lounaan jälkeen ohjelmassa oli monien leiriläisten ja isostenkin suosikki The Peli. Pelin aikana monien leiriläisten sekä isostenkin kilpailuvietti heräsi ja tunnelma oli kilpailuhenkinen. Tiukan pelin kuitenkin voitti Pätkät.

Sen jälkeen joimme kahvit, työskentelimme ja pidimme isostunnin. Sitten söimme päivällisen ja seuraavaksi edessä olisi saunomista, iltaohjelma, iltapala sekä iltakirkko.




Terkuin Kaisa isonen.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Eka leiripäivä - 1.7.2020

Tänään starttasi Kultalan ripari. Fiilikset on aika jännittävät, niin meillä isosilla ja työntekijöillä, kuin myös riparilaisilla. Tunnelma aamulla, kun leiriläiset saapuivat oli odottava, pelottava, uusi ja jännittävä, ja niinhän sen pitääkin olla. Uusi tilanne, uusien ihmisten kanssa, uudessa paikassa ja uskon äärellä, ainahan se jännittää.

Kävimme ryhmämme kanssa läpi ajatuksia ja odotuksia leirille tulosta ja leiristä. Fiilikset ovat olleet positiivisesti varautuneita. On ollut kiva tulla leirille, koska on kuullut positiivisia tarinoita. Olo on odottava, jännä nähdä mitä tehdään seuraavaksi. Odotan, että saan tutustua uusiin ihmisiin ja Jumalaan.

Tänään olemme tutustuneet toisiimme, perehdytty Raamattuun ja erityisesti luomiskertomukseen enemmän. On ollut kiva oppia pieniä yksityiskohtia luomiskertomuksesta. Olemme leikkineet erilaisia leikkejä ja muodostanet ryhmiä. Olemme syöneet todella hyvää ruokaa ja nauttineet toistemme seurasta.

Tänään on startannut mahtava viikko mahtavan porukan kanssa.

Pelattiin yhdessä polttopalloa.
 
Lentopallokentälle tilattiin hiekkakuorma ja itsehän se täytyi levittää.

Leirille on tullut porukkaa monelta eri kylältä, tänään olemme tutustuneet!

 
Terkuin Venla-isonen